Hakemistopalvelu Suomenyritykset.fi laittaa taantumaa ”nenille”
11.06.2009 09:31:47
Hakemistopalvelu Suomenyritykset.fi täyttää viisi vuotta 13.6.2009 ja on tänä aikana vahvistanut asemansa yhtenä suurimmista verkossa julkaistavista hakemistoista.
Kuukausittain palvelussa vierailee lähes 800.000 kävijää, joista eri kävijöitä on yli 500.000 (Lähde: TNS Metrix). Palvelu sisältää yli 300.000 yrityksen, toimipisteen ja yhteisön yhteystiedot valtakunnallisesti. Palvelu on saanut oikeuden käyttää avainlippu-tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.
- Taantumankin keskellä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia, kun tuote ja aktiivisuus ovat kunnossa, toteaa toimitusjohtaja Pasi Välimaa.
Intermedia Partners Oy:n tuottama valtakunnallinen Suomenyritykset.fi palvelu työllistää tällä hetkellä 35 henkilöä. Yritys toimii Porissa Teljänkadulla 700 m2:n uudistetuissa toimitiloissa.
- Laitamme taantumaa ”nenille”. Olemme kasvattaneet myyntiä yli 20 prosenttia alkuvuoden aikana ja rekrytoineet lisää henkilökuntaa. Huhtikuussa aloitti viisi uutta myyntineuvottelijaa ja toukokuussa kaksi IT- työharjoittelijaa. Lisäksi olemme tarjonneet työtä kahdelle nuorelle kesätyöntekijälle, raportoi Välimaa.
- Välimaan mukaan taantumassa toimiminen on taistelua realiteettien kanssa ja monelle meistä epämiellyttävä kokemus. Nyt ongelmaksi näyttää muodostuvan se, että kukaan ei uskalla ennustaa kauanko tätä talouden epävarmuutta pitää vielä kärvistellä.
- Lisäksi erityisen haastavan markkinatilanteesta tekee hakemistoalan kirjavat toimintatavat, pohtii Välimaa.
- On harmillista, että joillakin alan yrityksistä markkinointi on harhaanjohtavaa eikä asiakas tiedä millaista näkyvyyttä on ostanut ja mitä se maksaa. Myyntityylimme on konsultoiva, opastamme asiakasta ja näytämme konkreettisesti mitä hyötyä hakemistostamme on. Asiakkaan kannattaa kuunnella mitä meillä on kerrottavaa ja millaista ratkaisua tarjoamme, vakuuttaa Välimaa.
Merkkipäivän kunniaksi Suomenyritykset.fi tarjoaa nykyisille ja uusille asiakkaille merkittäviä etuja ja lanseeraa uusia palveluja.
Lisätietoja: Pasi Välimaa, toimitusjohtaja Gsm 040 7118411, pasi.valimaa(at)intermedia.fi Suomen järkevin hakemistopalvelu - www.suomenyritykset.fi